Köysiboksi
Captainin keulassa on hyvänkokoinen säilytystila köysille ja ankkurille. Oikeastaan tila on syvyydeltään jo liian suuri. Kun pesimme venettä ensimmäistä kertaa, ei boksin pohjalle ylettynyt millään vaikka kuinka yritti kurotella kannella maaten. Asialle oli siis tehtävä jotakin. Suunnitelmana olikin rakentaa boksiin väliseinä ja lyhentää sitä veneen pituussuunnassa.
Luukku oli kuitenkin kunnostettava ensimmäisenä. Päällisin puolin luukku näytti ihan hyvältä, mutta tarkemmin tutkittuani huomasin, että lasikuitukerrosten välissä oleva vaneri oli alkanut mätänemään. Lasikuitu oli revennyt sauman kohdalta ja kosteus oli päässyt luukun sisälle.
Köysiboksin muutos
Köysiboksin muutos sisältää seuraavat toimenpiteet:
- luukun korjaaminen
- väliseinän puhkaiseminen
- kaapin rakentaminen
- uuden väliseinän rakentaminen
Luukun rakenne
- Muottiin valettu kansiosa
- Lasikuitukerrosten välissä oleva vaneri
- Alimmaisena laminoitu lasikuitu
Kannen purkaminen
Helpointa oli irrottaa luukku veneestä. Tässä vaiheessa jätin saranat vielä paikoilleen, jotta luukku olisi helpompi sovittaa takaisin paikalleen.
Sisäpuolella oleva lasikuitu oli jo hiukan irti vanerista, joten sen irrottaminen ei ollut kovinkaan työlästä. Työkaluna käytin paria ruuvimeisseliä, vasaraa ja rälläkkää. Rälläkän kanssa tosin olisi pitänyt olla varovainen, jotta kansiosaan ei aiheutuisi tuhoja, kuten minulle kävi…
Jäykistävä vaneri oli kiinnitetty lasikutuun asettamalla se märän epoksin päälle. Vaneri oli uritettu yläpuolelta, jotta se asettuisi hieman kaarevaan muotoon. Venettä laittaessa kannattaa tarkistaa, onko pinta oikeasti suora vai vähän kaareva. Minäkin tajusin tarkistaa pinnan suoruuden vesivaa’alla vasta huomattuani vanerissa olevat urat.
Minulle oli yllätys, miten haperoa voi vanha lasikuitu olla! Kuitukerros, johon vaneri oli kiinnitetty, irtosi vain puukolla raaputtamalla. Sitten tuli vastaan kovempi kerros.
Valmistusvaiheessa muottiin oli valettu ensin kansiosa. Sen kuivuttua päälle oli lisätty lasikuitua ja märkään kerrokseen oli lisätty vaneri, joka oli viimeisenä laminoitu piiloon.
En tiedä, mistä lasikuidun rapautuminen johtuu. Mihin valmistusvaiheessa lisätty hartsi on kadonnut? Onko tapahtunut jokin työvirhe vai voiko syynä olla kosteus?
Kannen laminointi
Joka tapauksessa päätin kiinnittää vanerin vähän eri tavalla. Lisäsin ensin kerroksen 300 g katkokuitua kansiosaan, jonka jälkeen lisäsin punottua lasikuitumattoa liepeiksi, jolla sain koteloitua vanerin kansiosaan. Näin tein pohjasta ja kannesta yhtenäisen. Väliin liimasin uritetun vanerin kiinni kansiosaan.
Käytin kantta mallineena, kun piirsin kuitupalasia. Kannen reunoja pitkin piirtäen lasikuitupalasta tuli vähän liian suuri, mikä olikin hyvä. Tällä tavoin lasikuitumaton reunat riittivät vahvistamaan kansiosan reunoja.
Ennen kuiduttamista tukin saranoiden kiinnitysruuvien reiät ja teippasin reunat, jottei epoksi sotke olemassa olevaa pintaa. Koko kansi oli tarkoitus maalata kuitutöiden valmistuttua. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut hyvä suojata koko kansi – jostain sinne vain pääsi epoksia. Joko pöydästä, hanskoista tai molemmista…
Autotallissa oli noin +18 astetta lämmintä. Ensimmäinen kerros kuivui kaksi vuorokautta ennenkuin se oli riittävän kova työstettäväksi. Reunojen yli tulevat kuidunpätkät piti hioa pois ja pohja oli karhennettava, jotta seuraava kerros tarttuisi kunnolla.
Vaneri oli helppo leikata, kun käytti vanhaa levyä sapluunana. Sen ei onneksi tarvinnut olla mitään puusepäntyötä, koska liima ja epoksi tukkisivat vähän isommatkin raot. Tein vaneriin urat kuten alkuperäisessäkin levyssä oli, joten vanerin sai helposti taivutettua vähän kaarelle.
Kiinnitin ensin punotun kuidun kansiosaan. Oli syytä varoa, ettei epoksia mene yhtään kuidun pystyssä olevalle osuudelle. Jos kuituun olisi tarttunut epoksia, kuidun kääntäminen vanerin päälle olisi mennyt hankalaksi.
Asettelin vanerin sikaliiman päälle ja kiinnitin sen kanteen viidellä puristimella. Varmistin vielä puristimella ja rimojen avulla, että levy kiinnittyy pienelle kaarelle kannen mukaisesti.
Liimauksen kuivuttua pari päivää taitoin punotun kuidun reunat vanerilevyn päälle ja laminoin levyn vielä kahteen kertaan 300g lasikuitumatolla.
Hioin luukun ja sovitin sen paikalleen. Samalla selvisi, miksi laminoinnit olivat irronneet toisisitaan. Auki revennyt puoli oli kantta sovittaessa jouduttu työstämään niin kapeaksi, että kuidutukset eivät enää kohdanneet ja kosteus oli päässyt kannen sisään huonosta saumasta.
Enää luukku piti kitata ja maalata ja asentaa takaisin paikalleen. Hienohan siitä tuli!
Seinän puhkaisu
Olin henkisesti varautunut repimään keulan verhoilua irti kysin hampain, mutta onneksi se ei ollut kiinni kuin nimeksi. Sain kankaan irti ihan pienellä repimisellä.
Porasin kansiluukun kautta reiän kajuuttaan, jotta saisin mitattua, minkä kokoisen kaapin tilaan voisi rakentaa.
Lasikuidun leikkaamiseen käytetään yleensä rälläkkää. Tällä kertaa jätin sen kuitenkin suosiolla hyllyyn, koska lasikuitupölyn leviämistä joka puolelle veneeseen ei voi estää oikein mitenkään. Rälläkän sijaan päätin käyttää sahaamiseen puuterää… en suosittele!
