finmar

18.5.2014

Tämä päivitys ei kulje ihan realiajassa….

Captain haettiin Maskusta kotii jo 5.5.2014. Ensin piti kuitenkin laskea Faster 630 trailerilta pois Näsijärveen.

 Tuo Faster on samassa koko luokassa kuin Captain, hieman pienempi ……  :).
Veneliike Masimp oli laskenut Captainin mereen jo aikaisemmin ja varmistanut, että kaikkki toimii niin kuin oltiiin sovittu. Meidän piti tehdä pieni lenkki merellä ennen lopullista kauppaa, pieneksi se tosin jäikin, kun tankissa ei ollut ainetta isompaan koeajoon. Liikkeen kaveri kävi rantaan mennessä hakemassa 20l menovettä, tosin tankkiiin ei laittanut kuin 18l loput 2l piti viedä jonnekkin muualle.
Se pieni koeajo lenkki joka tehtiin, sujui oikein hyvin, Captain tuntui heti käteen sopivalta, ihanomalta.

Captein Lähdössä kotiin

Captain vietiin ensin kotipihaan pesua ja vahausta varten.
Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Pelkällä pesulla saa jo paljon aikaa.

20140506_10102020140506_100208

Kiiltoasteen eron huomaa kun pinta on myllytetty ja sitten vahattu.

ks. alla oleva kuva.

IMG_4059

Viikon ahertamisen jälkeen Captain laskettiin Längelmäveteen, lasku sujui mallikkaasta. Sitten alkoi pienet vastoinkäymiset. Ensin kone ei meinannut lähteä käyntiin…. siinä tuli haukuttua kauppias vaikka miksi huijariksi, onneksi puhelin oli autossa eikä veneessä keskellä karpinlahtea. Olisi voinut äkkipikasuksissaan voinut sanoa jotain sopimatonta. Kone kuitenkin lopulta lähti käyntiin ja kävi nätisti.

Captain laituriin ja vähän varusteita mukaan, sitten hissukseen kohti Pappilan selkää. Nopeusrajoituksen loputtua ajatuksena oli nostaa vene liukuun….. se jäi vain ajatukseksi. Vaikka kuinka käänsi kahvaa, niin mitään ei tapahtunut, kone kävi tasaisesti 1000 kierrosta/min.
Keula kohti laituria ja kiinni siihen. Pienen tutkimisen jälkeen todettiin vaijerin olevan poikki kaasukahvan päästä.

 

20140510_17184620140510_181230

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puhelin keskustelu myyjän kanssa sujui hienosti täydet pisteet siitä Vesa  Ruostepurolle MASIMPin omistajalle. Hän lupasi toimittaa meille uuden vaijerin takuuseen. Vaijeri saatiinkin heti maanantaina matkahuollon kautta.

Ei tuo vaijerin vaihto ihan mikään pieni homma ole. Oheisesta kuvasta näkyy miten paljon piti purkaa ohjaamoa jotta pääsi käsiksi vaijeriin. Siinä purun yhteydessä huomattiin yhden trimmipiuhan menneen poikki. Tuo tietysti korjattiin siinä samalla.
Vaijerin vaihtamisen jälkeen päästiin uudestaan kokeilemaan miten Captain liikkuu tulevilla kotivesillä. Tehtiin pieni lenkki Rönniin ja takaisin, siinä samalla säädettiin tyhjäkäynti kohdalleen.
Illalla päätettiin tehdä toinen lenkki.

Ajateltiin käydä katsomassa joko Eräpyhän laavulle on laitettu laituri veteen. Nyt matka ei alkanut hyvin, Captain kulki ihan kallellaan, trimmillä veneen sai suoraan, mutta sitten alkoi ”kyntäminen”. Ei noussut oikeaan kulkuasentoon, ei kulkenut kuin 23 solmua.
Kulkua ei saatu paremmaksi vaikka mitä teki.
Päästyämme takaisin omaan satamaan aloimme miettimään tilannetta tarkemmin. Kun moottori oli samutettu, kuuli trimmin moottorin äänen. Yksi suunta ei pitänyt mitään ääntä, se oli vasemman puoleinen nosto. Kun vasemman puoleinen trimmilevy oli alhaalla, niin, jotta vene olisi kulkenut suoraan piti myös oikean puoleinen levy laskea alas ja sitten alkoi ”kyntäminen”.
Trimmin ohjaus palikka irti ja tarkistamaan kaikki liitokset. Se oli irti joka edellisenä päivänä korjattiin. Korjauksen jälkeen trimmit toimi taas.

Muuten eräpyhässä ei ollut vielä laituria.

Tänään sitten teimme päivä matkan Koivusaareen. Captain kulki kuin juna, täysin suorassa ja huiput 30 solmua, matkavahdiksi valitsimme kuitenkin 19-22 solmua.
Koivusaaressa oli yksi vene kun menimme sinne, sekin lähti hetken päästä pois. Grillasimme hieman makkaraa ja itseämme, allekirjoittaneella on päänahka palanut samoin käsivarret kihelmöi.
Pois tullessa pysähdymme Ponsan selälle  nauttimaan peilityynestä vedenpinnasta sekä kahvista ja donitsista.

 

1.5.2014

Nyt pitäisi olla Vappua julimassa, mutta uuden veneen haku vain pyörii mielessä.
Se traileri jolla Captain haetaan on edelleen toisen veneen alla, Fasterin. Nyt viikonloppuna olis tarkoitus laskea se veteen ja maanantaina käydä hakemassa Captain kotiin fiksailua varten. Siivoomisen yhteydessä tehtiin vähän listaa mitä täytyy tehdä ennen, kuin voi aloittaa veneilykauden. Onneksi lista ei ole kuin muutaman rivin mittainen.

Vanhan Finmarin venepaikka kävi liian pieneksi. Captain ei mahdu samalle aisapaikalle kuin 510, onneksi onnistuimme vaihtamaan paikan. Uusi paikka on poijupaikka. Joten hankintalistalla on myös toimiva poijuhaka. Vanhaa Finmaria ei paljon kiinitelty poijuun joten sellainen ei vielä kuulu varusteisiin.

 

21.4.2014

Ensimmäinen päivitys 21.4.2014

Syksyllä 2013 meillä oli taas kerran mielessä isomman veneen hankinta. Alunperin olimme ajatelleet vielä ajella vanhalla Finmar 510 yhden kesä mutta, koneessa näytti olevan taas kerran laitettavaa. Tällä kertaa olisi ollut tiedossa vähän isompi remontti,  ainakin kansipahvin vaihto ja vetolaitteen aukaisu.
Joten päätimme laittaa 510 myyntiin kone vikaisena. Se saatiinkin myytyä parille nuorelle kaverille viroon. He pelasivat työkseen moottoreiden kanssa, joten he eivät pitäneet noita vikoja heille minään pulmana.

Joulukuussa 2013 aloimme etsimään meille uutta venettä. Olimme jo pitempää miettineet, että Finmar Captain voisi olla mielenkiintoinen tuttavuus ja meille sopivan persoonallinen vene. Talvisin ei ole myynnissä montaakaan yksilöä, mutta oli sillä yksi vene joka on ollut jo pitempään myynnissä. Ensimmäisen kerran näin sen myynti ilmoituksen vuonna 2012, sitä myi yksityinen henkilö ja hintapyynti oli 10 500€. Tammikuussa 2013 se oli siirtynyt veneliikkeen myytäväksi ja hinta oli laskenut 9 600€.
Kesällä 2013 kävimme uteliaisuutta katsomassa ko. yksilöä, pidimme sitä kalliina. Silloin Joulukuussa 2013 siinä oli edelleen hintana 9600€. Päätimme kuitenkin käydä katsomassa ja kyselemässä veneestä hieman enemmän.
Sitten Joulukuun 30 päivä 2013 teimme kaupat veneestä. Hinnasta saimme pois toista tonnia. Maksoimme veneestä käsirahan ja myöhemmin sitten vähän lisää. Loput kauppa summasta maksamme sitten kun Captain on koeajettu ja todettu tekniikaltaan toimivaksi.

Huuhtikuun 12 päivä kävimme vähän siivoilemassa Captainia.20140412_112634

Vaikka Captain on meille isompi vene, niin kyllä se näytti pieneltä siellä hallissa muiden
oikeasti isojen veneiden välissä. Voi olla, että jonain päivänä vaihdamme Captainen
vielä isompaan veneeseen, mutta aika näyttää. Tällä hetkellä ainakin olemme tyytyväisiä.

20140412_111054

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kyllä menee vielä jonkin aikaa, että oppii tuntemaan uuden veneen. Tarkoitus on tänä keväänä tehdä ainostaan pieniä fiksauksia Captainiin. Sitten syksyllä mietimme mistä kohtaa aloitamme ”entisöinnin”